Hagerin hämäräkytkimellä vaivattomuutta ja energiansäästöä

Hagerin hämäräkytkimellä vaivattomuutta ja energiansäästöä

Hämäräkytkimellä varmistat, että piha-alueet pysyvät sopivasti pimeän aikaan valaistuna mutta valot eivät pala turhaan valoisaan aikaan.

Ulkotilojen valaistuksen ohjaukseen soveltuva hämäräkytkin EE702 kytkee valaistuksen kätevästi päälle hämärän tullen ja taas pois kun aamu sarastaa.

Valotaso jolla hämäräkytkin kytkee valot päälle ja pois on näppärästi käyttäjän aseteltavissa. Siksi valot ovat päällä juuri silloin kun haluat. Näin energiaa ei kuluteta turhaan. Toisaalta, hämäräkytkimillä lisäät piha-alueiden turvallisuutta, kun pihalla on helppo kulkea ja ilkivallan mahdollisuus pienenee.

Hämäräkytkimen parhaan toimivuuden ja maksimaalisen energiansäästön saavuttamiseksi on tärkeää muistaa muutamia asioita. Hämäräkytkin suositellaan asennettavaksi rakennuksen tai pylvääseen siten, että se ei altistu suoralle auringonvalolle tai valaisimien tuottamalle valolle. Samoin kannattaa huolehtia että valo ei pääse heijastamaan esimerkiksi katon tai muiden heijastavien pintojen kautta hämäräkytkimeen.