Pihavalaistuksen suunnittelun lähtökohtana voi pitää turvallisuutta sekä miellyttävää
pihalle saapumista kaikkina vuodenaikoina. Kulkureitit tulee valaista hyvin.
Liiketunnistimet ja hämäräkytkimet, jotka sytyttävät ja sammuttavat valot automaattisesti,
tekevät pihalla ja puutarhassa liikkumisesta helpompaa. Voi valita liiketunnistimen
säätömahdollisuudella, jolloin esimerkiksi kadulla kulkijat eivät aktivoi valaisua.
Erilaisilla sähköistysratkaisuilla voidaan pitää esimerkiksi rännit ja vesijohdot sulana.
Myös käytävät ja terassit voidaan pitää sulana talviaikaan erilaisten lämmityskaapeliratkaisuiden
avulla.
Lisäksi kannattaa huomioida roskakatoksen valaisu ja pistorasia, jota voidaan käyttää
esimerkiksi puun koristevalaisuun tai ruohonleikkurin virranottoon. Ulkotilojen
pistorasioiden tulee olla roiskevedenpitäviä.
Lue myös:
Ulkolämpö jatkaa kesää ja sulattaa jään