Etusivu:  Turvaa ja ohjaa:   Lisäturvaa asumiseen liike- ja läsnäolotunnistimilla

Lisäturvaa asumiseen liike- ja läsnäolotunnistimilla

Pelottaako liikkuminen pimeän ja hämärän aikaan kotisi pihapiirissä tai sisätiloissa? Kotisi turvallisuutta voit parantaa helposti ohjaamalla näiden tilojen valaistusta ja laitteita automaattisesti liike- ja läsnäolotunnistimilla.

Energiaa säästävillä liike- ja läsnäolotunnistimilla parannat oman kotisi asumismukavuutta ja turvallisuutta kätevästi. Tunnistimet kytkevät valaistuksen päälle, kun piha-alueella tai sisätiloissa liikutaan ja oleskellaan.  Näin liikut vaivatta ja turvallisesti kotioloissa riittävässä valossa ja toisaalta havaitset ulkopuoliset liikkujat ajoissa syttyvän valaistuksen ja mahdollisesti asennukseen liitetyn ovikellon soittoäänen avulla.

Liike- ja läsnäolotunnistimilla automaattisesti ohjatulla ja tarpeittesi mukaan mitoitetulla hyvällä valaistuksella kasvatat merkittävästi asumisturvallisuuden tunnetta.  Sen avulla ehkäiset myös omaisuuteesi kohdistuvaa ilkivallan uhkaa. Siksi tunnistimien lisäys kannattaa, ei ainoastaan rakennettaessa uutta kotia tai loma-asuntoa, vaan myös uudistettaessa tai remontoitaessa vanhaa asennusta.

Paloturvallisuus on myös tärkeä asia kotiasi ajatellen. Liike- ja läsnäolotunnistimia hyödyntämällä voit ohjata esimerkiksi sisätilojen pistorasiaryhmiä tai muita laitteita. Silloin laitteet ovat päällä vain kuin tilassa ollaan läsnä. Näin laitteet eivät jää vahingossa päälle kun tilasta poistutaan. Vastaavasti ulkoterassilla voit ohjata esimerkiksi säteilylämmitintä lämmittämään tilaa kun tilassa ollaan läsnä. Näin yhdistät samalla kertaa turvallisuuden, mukavuuden ja energiatehokkaan asumisen.
Luotettavien ja pitkäikäisten liike- ja läsnäolotunnistimien käyttö kannattaa. Valitsemalla tunnistintuotteet Hager-tuotevalikoimasta, varmistut että voit käyttää ohjattavissa valaisimissa myös uusia energiaa säästäviä säästö- ja  LED-lamppuja, ilman että tunnistimen käyttöikä laskee dramaattisesti. Samoin tunnistimet havaitsevat liikkeet tarkasti läheltä ja kaukaa, jolloin haluamasi valaisimet ja laitteet ovat päällä juuri oikeaan aikaan. Hager-tunnistintuotteet saat kätevästi asennettuna Mukavammin Sähköllä –urakoitsijaltasi.

Lue lisää Hagerin liike- ja läsnäolotunnistimista